Deadly Rubbish SIX (47 KRJ sijoitusta, YLA2, KRJ-II)
rotu:   friisiläinen sukupuoli:   ori syntymäaika:   26.02.2009 (10v.)
rekisterinumero:   VH06-040-7399 säkäkorkeus:   160 cm koulutustaso:   grand prix
painotus:   kouluratsastus kasvattaja:   Lions Gate omistaja:   VRL-08463

    - Täyttänyt 3 vuotta 08.10.2009
    - Ikääntyy satunnaisesti

Palkittu tammikuun yleislaatuarvostelussa toisella palkinnolla
33 - 34 - 19 - 25 = 111p - YLA2

Palkittu syyskuun kouluratsastusjaoksen laatuarvostelussa toisella palkinnolla
24 (8+8+8) - 40 - 22 - 1,5 - 8 = 95,5 p. - KRJ II

Luonne

Deadly Rubbish SIX yksinkertaisemmin vain Dante on tallin ensimmäisiä kasvatteja ja näin ollen erittäin rakas. Dante on tullut hyvin paljolti isäänsä joka oli aikaisemmin aikamoinen kuumakalle, mutta nyt vanhuuden päivillä jo rauhoittunut eläkelläinen. Dantea pitää kuljettaa nahkariimussa ketjunaru suussa tai sitä on hyvin vaikea hallita. Ori ei voi sietää muita hevosia jonka takia se tulee tarhata aina yksin ja liikuttaessa olla varovainen ettei mene liian lähelle toisia. Eli yleisesti ottaen Dante on kuumakalle jonka kanssa saa ja pitääkin olla varovainen ihan oman ja muidenkin turvallisuuden tähden.

Hoitotoimenpiteet eivät ole kovin hankalia suorittaa, mutta kannattaa ottaa Sante käytävälle kiinni helpottaakseen omaa hommaa. Karsinassa hoidettaessa ori saattaa litistää seinää vasten tai muuten vain yrittää pyöriä tai liiskata hoitajan varpaat eikä hampaiden aiheuttamilta mustelmilta voida välttyä. Käytävällä ori on rauhallisempi ja se antaa harjata itseään kokonaiset viisitoistaminuuttia, mutta jos jäät haaveilemaan harjauksen kanssa siitä ei lopuksi tule yhtään mitään. Dante kutiaa todella helposti ja se pitää hiuka nrajummista otteista harjatessa, eli elä kutittele sitä ja haaveile samalla. Dante nostaa kaviot hyvin eikä niiden kanssa ole sen suurempia ongelmia, mutta vuohiskarvat tulee harjata kunnolla ettei niihin jää likaa tai takkuja, Dante on herkkä jaloista. Maastakäsin hoitaminen ei siis ole sen vaikeampi homma mikäli osaa olla jämäkkä, mutta pääpunaisena huutaminen ei auta.

Varusteiden laitto taitaa olla Danten hoidossa se helpoin osuus, sillä se pysyy paikoillaan kuin kiveksi muuttunut ja aukaisee suunsa kuolaimia laittaessa. Pullistellee hiukan satulavyötä laittaessa joten se pitää muistaa kiristää ettei jää liian löysälle. Selkään tulee hypätä ripeästi sillä Dante ei malttaisi seisoa paikoillaan kovinkaan pitkään vaikkei se saisikaan lähteä ennen kuin sille antaa luvan. Ratsastajan tulisi olla hiukan kokeneempi tai ainakin erittäin hyvän tasapainoin omaava henkilö joka ei tipu Danten selästä kovinkaan helposti. Dante kokeilee ensimmäiset kerrat uutta ratsastajaa ja vaikka selässä olisi tuttukin kokeillaan tätäkin aluksi. Vinkeitä oriilta löytyy vaikka muille jaettavaksi joten kaikkeen on hyvä olla varautunut. Pukit eivät ole uusi juttu joten niitäkin todennäköisesti esiintyy jossain vaiheessa.
Sitten kun oriille on näytetty kaapinpaikka selästäkin käsin se toimii erinomaisesti eikä se tarvi suuria apuja. Dante on kaikesta huolimatta miellyttämisen haluinen, mutta se ei anna mitään ilmaiseksi vaikka voikin siltä näyttää laiduntaessaan ylhässä yksinäisyydessään.

Maastolenkit ovat Danten kanssa mahtavia sillä se on erittäin varma eikä pelästy ihan helposti vaikka vastaan tulisi crossi tai vanha paukkuva traktori. Ori rakastaa etenkin laukka pätkiä ja omaan tahtiin eteenpäin kulkemista jolloin ori haaveilee. Mitään kovinkaan reipasta maastolenkkiä ei Danten kanssa saa aikaiseksi koska se on tottunut haaveilemaan luonnon helmassa laukkapätkää lukuunottamatta.

Jo kotona ennen kilpailuun lähtemistä Dante alkaa jännittämään sillä se on oppinut milloin ollaan lähdössä kisoihin. Silloin se aloittaa jo täysillä kisoihin keskittymisen vaikka voikin olla hiukan villikko ja normaalia haastavampi hallita. Dantelle täytyy antaa kisoja edeltävä päivä täysin lepopäiväksi ja sen tulee olla rauhallisimmassa osassa tallia tai se purkaa kaiken energiansa ennen kuin kisapaikkalle edes päästään.
Kisoissa enne omaa vuoroaan säheltää minkä kerkeää joten tässä asiassa Dante ei ole mikään ihanne kisakumppani, mutta kentälle päästyään se antaa itsestään kaiken. Se muuttuu täysin tuomareiden edessä ja sen askeleetkin muuttuvat paljon ylhäisemmiksi. Dante nauttii tuomareilta ja yleisöltä saamastaan huomiosta ja tekee aina parhaansa kisoissa.

Sukutaulu ja sukuselvitys

i. Killer Kid
fri, 162 cm, KRL-III, YLA3, KRJ-II
ii. Hunter Kid BD
fri, evm
iii. Hunt Man
iie. Ana the Winner
ie. Killer Sherry
fri, evm
iei. Sir Lonely Killer
iee. Missy's miss
e. Modalemma
fri,
ei. Monterio
fri, evm
eii. Monaco
eie. Rica san loa
ee. Dales
fri, evm
eei. Dalecor
eee. Leslie comando

Danten isä Killer Kid on laatuarvosteluissa palkittu, hieno liikkeinen ori joka nuoruus vuosinaan oli villikko ori kuten Dante nyt. Kidiksi kutsuttu ori on jo kuusitoistavuotias eläkkeellä oleva ori joka kilpaili hienosti kouluratsastuksessa grand prix tasolla. 162 korkea ori teki hienon kilpauran, mutta muissa lajeissa se ei ole kilpaillut. Ori asuu edelleen Danten kasvattajan luona leppoisia eläkepäiviään viettäen ja paimentaen nuorempia oreja.

Kidin isä Hunter Kid BD on kaunisliikkeinen, kilpaurallaankin pärjännyt jalostusori joka on palkittu myös kantakirjassa. Se on tunnettu maailmalla niin koulukentillä kuin arvostettuna jalostusoriinakin. Hunter Kid BD on periyttänyt tulista luonnetta lähes jokaiselle jälkeläiselleen, mutta myös hyvää rakennetta ja liikkeitä.

Hunt Man oli nuori kouluratsastus lupaus todella hienosta suvusta, mutta siitosorin uraa se ei koskaan nähnyt ruunaamisen takia. Tosin ennen ruunaamista se sai kaksi hienoa jälkeläistä jotka jakoivat eteenpäin sen hyvät geenit. Tempperamenttisen luonteensa takia villikko ruuna pärjäsi kisakentillä vallan mainiosti ja niitti mainetta vaikka ura jäikin lyhyeksi lopettamisen vuoksi. Ruuna jouduttiin lopettamaan kahdeksan vuotiaana jouduttuaan tappeluun oriin kanssa ja vammat olivat niin vakavia että se jouduttiin nukuttamaan saman tien.

Ana the Winner ei ollut koskaan yhtä tunnettu kun sukunsa oriit. Tamma oli periaatteessa sukunsa mustalammas josta ei koskaan odotettu mitään. Hunt Man kuitenkin pääsi vahingossa astumaan mustan erittäin kiltin tamman. Ensimmäisen varsansa, vahinkolapsensa kautta huomattiin tamman loistavat periyttämisgeenit ja tamma siirtyi lähes heti siitostammaksi. Vaikkei mainetta kisakentiltä herunutkaan siitä tuli arvokas siitostamma.

Killer Sherry menestyi kilpakentillä ja siitoshevosena mainiosti. Mikään näyttelykehien kukkanenhan se ei ollut hiukan orimaisen rakenteensa vuoksi, mutta soveltui kouluratsastukseen mainiosti. Tamma sai aikanaan kolme varsaa menehtyen viimeisen synnytykseen.

Sir Lonely Killer vaikutti jalostuksessa pitkään ja vasta äskettäin on siirtynyt täysipäiväisesti eläkkeelle ja viettää rauhallisia eläkepäiviään pullaponina rauhaisassa maalaiskylässä. Ori ei ollut kilpakenttien terävin partaterä, mutta näyttelykehässä se loisti upeiden liikkeidensä ja ulkomuotonsa tähden. Luonteeltaan ori on lauhkea kuin lammas ja se on periyttänyt varsoilleen niin hyvää luonnettaan kuin ulkomuotoaankin.

Missy's Miss oli erittäin siro ja pienikoinen friisiläinen joka ei nähnyt kilpakenttiä kotipihaa kauempaa. Se asui ratsastuskoululla opetushevosena ja se sai ensimmäisen, mutta myös viimeisen varsansa melkein heti myymisen jälkeen. Tamma myytiin vanhemmalle pariskunnalle harrastehevoseksi ja tamma nautti elämästään. Pariskunta ei jaksanut hoitaa varsoja saatika olisi osanneet valita oikeaa oria tammalleen joten varsoja se ei enempää saanut. Tamma kuoli kunnioitettavan 25 vuoden iässä.

Modalemma oli äidillinen ja erittäin kiltti tamma joka loisti kisakentillä kuin emän pestissäkin. Tamma tosin ei saanut kuin kolme jälkeläistä ennen kuin kuoli eikä laatuarvosteluihin asti ehditty tamman kanssa. Sijoituksia se silti keräsi koulukentiltä mutta näyttelyissä se ei menestynyt kumaa ja js:ssää paremmin.

Monterio tuotiin ruotsiin espanjasta tilausvarsana. Oriin ura tosin jäi todella lyhyeen sillä se karatessaan yöllä jäi rekan alle. Karkureissullaan se oli käynyt astumassa naapuritallin kalliin siitostamman ja näin ollen sille jäi yksijälkeläinen. Ori oli kuollessaan nelivuotias ja omistajat surivat sen kuolemaa, orii oli todellinen lupaus kisakentille.

Monaco oli espanjalainen ori, hieno rakenteinen näyttelykentillä menestynyt hevonen joka myös kantakirjattiin kotimaassaan ykköspalkinnolle ja se sai kunniamaininnan kisatuloksistaan. Vähemmän tunnettu siitosori kuoli vanhuuteen kasvattajansa luona ensin matkustettuaan tarpeeksi maailmalla.

Rica san loa ei koskaan niittänyt sen kummemmin mainetta kisakentillä taikka näyttelyissä. Tamma oli erittäin tempperamenttinen tapaus jonka kanssa oli hankala tulla toimeen. Se kuumeni ratsastaessa todella helposti eikä siitä sitten ollut edes siitoshevoseksi. Tamma lopetettiin vanhuuden vaivojen takia jotka tekivät siitä entistä äksymmän ja mahdottoman käsitellä. Tamma sai kaksi varsaa joista toinen syntyi aikaisemmalla omistajalla yhdysvalloissa ja on pärjännyt ihan hyvin, muttei mitenkään loistavasti. Toisen varsansa se sai viimeisen omistajansa luona joka yritti saada siitä siitoshevosta, tuloksetta.

Dales oli nuoren pariskunnan ensimmäinen hevonen ja heidän silmäteränsä joka oli lähinnä harrasteratsuna, mutta erittäin taitava koulussa vaikkei se kisoissa kovin monesti päässytkään loistamaan. Pariskunta astutti tamman ja yllättävien talousvaikeuksien vuoksi he joutuivat luopumaan tammasta joka myytiin tiineenä ollessaan vanhalle kärttyisälle miehelle jolla oli ollut aikaisemminkin friisiläishevosia. Varsa meni heti myyntiin kun se oli tarpeeksi vanha ja Dales lopetettiin myöhemmin. Sitä yritettiin myydä, mutta kun ostajia ei heti tullut se lopetettiin koska se ei ollut tullut uudestaan tiineeksi.

Dalecor on ruotsista aikoinaan venäjälle viety friisiläisori joka niitti mainetta venäjällä ja virossa. Oriista tuli kouluratsastuksen mestari kahtena vuonna peräkkäin venäjällä ja se kilpaili myös valjakkoajossa pärjäten myös siinä lajissa. Sen pidemmälle maailmalle ori ei kuitenkaan päässyt loukkaantumisen takia jolloin ori siirtyi täysipäiväiseksi siitoshevoseksi.

Leslie Comando tulee erittäin hienosta ja arvostetusta valjakkosuvusta, mutta se osasi myös koulun alkeet. Tamma kilpaili valjakkoajossa parivaljakossa menestyksekkäästi virossa ja muualla euroopassa. Se sai monta pokaalia ja oli omistajiensa ylpeyden kohde. Tamma kuitenkin sairastui vakavasti erään ulkomaanreissun jälkeen ja kuoli omassa karsinassaan.

Jälkeläiset ja jalostusinformaatio

Dante on tarjolla ulkopuolisille tammoille kaudella 2012

    - Astutusmaksu 300v€ + varsamaksu 400v€ (sis. alv%)
    - Varsamaksu peritään vain elävästä varsasta
    - Astutus tapahtuu VAIN keinosiemennyksellä oriin turvallisuuden vuoksi
    - Pakastespermaa on varastossa
01. s. 15.9.2009 ori Duren Dreun e. Duren Cynisme om. Sidar
02. s. 17.03.2011 ori Tom&Jerry SIX e. Paranoid Free Z4 om. Christina S.
03. s. 05.02.2012 ori Damon SIX e. Death Note SIX om. kaito
04. syntymäpäivä skp. nimi e. isäntaiemännimi om. omistaja
05. syntymäpäivä skp. nimi e. isäntaiemännimi om. omistaja

Valmennukset, päiväkirja ja kisakalenteri

Päiväkirjamerkintä 05.03.2012
Tänään tuli yleislaatuarvostelun viimeisetkin tulokset ja Dante palkittiin toisella palkinnolla! Olen erittäin ylpeä oriista. Dante kilpailee vielä jonkin aikaa ennen kuin siirtyy kokonaan siitokseen. Tähtäimessä on vielä KRJ:n ja KRL:N laatuarvostelut sekä Frieshyn laatuarvostelu kunhan laitos alkaa taas pyörimään. Olen erittäin ylpeä tästä pojasta ja saihan se paremman YLA palkinnon kuin isänsä! Nyt etsinnöissä olisikin täydellinen yksipolvinen friisiläistamma jotta saisin Dantesta itselleni varsan sitten, mutta sillä ei ole kiirettä.

Päiväkirjamerkintä 30.01.2012
Tänään onkin Dante puunattu ja pesty viimeisen päälle. Ori ilmoitettiin Yleislaatuarvosteluun ja haluammehan, että Dante on parhaimmillaan siellä. Nyt jäämme odottelemaan vain tuloksia.

Päiväkirjamerkintä 06.01.2012
Taas on vuosi takana. Danten kanssa aletaan kohta puoliin ilmoittautumaan laatuarvosteluihin palkintojen toivossa. Vielä muutama sijoitus kun saadaan (tavoite 50+) niin alkaisi kaikki olemaan jo valmista Danten osalta. Sitten olisi aika siirtyä siitosorin kenkiin.

Päiväkirjamerkintä 15.12.2011
Kohta on taas joulu! Meillä ollaankin valmistauduttu jo hyvissä ajoin jouluun ja tallikin on koristeltu jouluiseksi. Tänään Danten kanssa kävimme klinikalla vesitreenissä. Olin varannut jo parikuukautta sitten ajan vesitreeniin ja nyt sitä oltiin täällä. Hevosfysioterapeutti oli ohjaamassa ja samalla tarkasti Danten liikeradat jotka kuulemma olivat erittäin hyvät. Dante yritti aluksi leikkiä kun pääsi veteen, mutta pian tajusi jutun idean.

Päiväkirjamerkintä 15.11.2011
Tänään tehtiin kunnon treenit ja voima/kestävyys harjoituksia maastossa. Ratsastin muutaman kerran jyrkähkön ylämäen ylös ja Dante näytti nauttivan hiukan haastavammasta ja erillaisesta työskentelystä. Otimme laukkapätkän pitkällä suoralla ja tuntui, että koko hevonen lähtee lentoon! Minun ei tarvinnut kuin pysyä kyydissä ja ohjata ettei Dante lähtisi ihan väärään suuntaan, annoin sen itse määrätä vauhdin. Dante hiljensi automaattisesti suoran lopussa ja kävelimme takaisin tallille kolmisen kilometriä jotta Dante saisi kunnon jäähdyttelyt ettei sen lihakset kipeytyisi. Dantesta näki että se nautti erillaisesta treenistä valtavasti ja ensikerralla kokeilisimme vesitreeniä.

Päiväkirjamerkintä 30.09.2011
Dantekin on kesäloman viettänyt ja nyt on alettu treemaan jotta päästään kisakaudelle jälleen. Tässä laadin tavoitteita hevosille ja Dantelle laadin seuraavanlaiset tavoitteet: YLA2, KRJ2, KRL2, KTK-palkinto ja FLA-palkinto. Toivottavasti pysytään suunnitelmissa ja tavoitteet täyttyvät edes suurimmalta osin.

Päiväkirjamerkintä 26.06.2011
Tänään koko tallin voimin putsattiin kaikki tarhat ja Dante näytti olevan innoissaan puhtaasta tarhasta. Se hyppeli ja pukitteli minkä kerkesi. Dante pääsee pariksi kuukaudeksi laitumelle muiden orien kanssa vähän lomailemaan. Ehtihän tuo tänään karatakkin pariin otteeseen. Uusi tallityöntekijämme oli viemässä Dante ulos kun se yhtäkkiä otti jalat alleen ja lähti. Tyttö jäi vain katsomaan sen perään typerä ilme kasoillaan, ei ilmeisesti heti ymmärtänyt mitä tapahtui. Kyllähän Dantea taas metsästettiin kiinni tallin pihapiirista ja lopulta se saatiin talon takapihalta kiinni. Naurettiinhan hommaa myöhemmin, onneksi ei kuitenkaan mitään vakavaa tapahtunut.

Päiväkirjamerkintä 09.04.2011
Kevät on tulossa meillekkin ja huomaa ainakin Dantesta, että tällä on kevättä rinnassa kun joka tammalle huutaa minkä kerkeää. Dante hyppii tarhassaan kuin mikäkin varsa ja on nyt pari viikkoa ollut todella lapsellinen ja leikkisä. Olen alkanut suunnittelemaan Danten jalostuskäyttöön tarjoamista ja pari ilmoitustakin olen jo jättänyt. Jälkeläisillä ei nyt kauhea kiire vielä ole, mutta olisihan se kiva pikku Dantejakin saada jossain vaiheessa. Myöhemmin pitää katsoa joku sopiva oma tamma orhille ja astuttaa oma tamma. Pitäähän se saada meillekkin tänne Dante junior juoksemaan vaikka siihen voikin mennä vielä aikaa.

Päiväkirjamerkintä 16.02.2011
Nyt onkin ollut hiukan taukoa päiväkirjan kirjoittamiseen, mutta eiköhän sitä tästä taas aktivoiduta. Danten kanssa ollaan treenattu kovasti koulua ja siitä on tullut kokoajan vain parempi ja parempi. Kisamenestystäkin on jo kiitettävästi takana ja ennen kaikkea ollaan saatu enemmän rutiinia noihin kisamatkoihin vaikkakin vasta nyt. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan, niinhän se sananlaskukin menee!

Päiväkirjamerkintä 10.10.2010
Koulutreenit menivät tänään ihan penkinalle. Dante ei keskittynyt yhtään siihen mitä tehtiin. Se temppuili minkä kerkesi eikä kuunnellut apujani ollenkaan. Kaipa se on huonot ja hyvät päivänsä hevosillakin. Lopetimme tunnin vääntämisen ja kääntämisen jälkeen, ehkäpä treenit menisi paremmin huomenna?

Päiväkirjamerkintä 28.08.2010
Dantea ollaan opetettu hiukan valjakkoon, mutta se ei näytä pitivän kärryjen vetämisestä lainkaan. Ehkei tämä laji ole ihan sen juttu, ainakaan yksin. Laitoimme sille sitten ruunan kaveriksi, naapuritilan ruuna tuli kylästelemään harjoitusten ajaksi. Menihän se paremmin, mutta emme taida päästä kilpailuihin asti valjakossa. Pysykäämme siis kouluratsastuksessa.

Päiväkirjamerkintä 15.06.2010
Päästiin tänään Danten kanssa maastoon pitkästä aikaa ja voin sanoa, että ori poika nautti pitkästä kävelyreissusta. Tällä kertaa jätimme laukkapätkän välistä ja haaveilimme kummatkin koko lenkin ajan. Sain pitkästä aikaa viettää kunnon laatuaikaa Danten kanssa ihan kahdestaan ja maastolenkki olikin mahtava. Yleissatulan sijasta heitin pojan selkään westernsatulan ja lähdimme leikkimään cowboytä. Vastaan tuli naapuritilan tallityöntekijä pyöränsä kanssa, Dante vain vilkaisi vastaan tulevaa ihmistä ja hörähti kevyesti. Päivä oli muutenkin mahtava kun oli oikein aurinkoista ja lämmintä. Kävimme lammen luona joka on muutaman kilometrin päässä tilastamme ja Dante pääsi hetkeksi vilvoittelemaan viileässä vedessä. Vesileikeltäkään ei vältytty!

Päiväkirjamerkintä 23.05.2010
Tänään olikin sitten Dantella pesupäivä. Ori oli päättänyt piehtaroidan mahdollisimman mutaisessa kohdassa tarhassaan ja voin sanoa ettei mutakuori lähtenytkään harjaamalla. Ori pääsi elementtiinsä ja leikkimään vedellä eikä Dante ollutkaan ainut joka sai pesun oli se haluttu tai ei! Nyt Dante on taas puhdas ja kiiltävä kuten sen kuuluisikin olla, mutta luulempa ettei tämä puhtaus pysy huomista pidempään kun se pääsee aamulla taas tarhailemaan.

Päiväkirjamerkintä 01.01.2010
Vuoden vaihde olikin mielenkiintoinen. Dante päätti karata karsinastaan ja se löydettiin laitumelta laukkaamassa villisti ympäriinsä. Olihan siinä oma hommansa saada ori kiinni, mutta kaurasankko on yleensä ollut tehokkain keino kuten tälläkin kertaa. Vaikkakin aluksi Dante yritti vastustaa kaurasankon voimaa, mutta nälkä taisi viedä voiton. Dante näyttää nauttivan huomiosta ja korvan takaa rapsutuksesta vaikka se onkin vähän höpsö poika joka esittää kovista. Kuoren alta on löytynyt se herkkä poikakin, mutta Dante ei tunnu näyttävän sitä kovin helposti. Pääasia että se herkkä lapsi on sen sisällä eikä se ole raivohullu kuten jotkut tallissa vierailleet ovat sitä nimittäneet. Ei Dante paha ole.

Päiväkirjamerkintä 02.10.2009
Dante on päässyt kisaamaan ensimmäisissä kisoissaan ja saanutkin muutaman sijoituksenkin kokoon. Dante on näyttänyt jo nyt voittajan elkeitä vaikkakin humoristisella tavalla. Olen huomannut ettei oriin kanssa saa olla liian tosikko tai menettää hermonsa, oriin kanssa pitää pitää pilke silmäkulmassa ja sen tempuille ei oikestaan edes osaa kuin nauraa.

Päiväkirjamerkintä 14.06.2009
Danten ratsukoulutus on alkanut ja se on pärjännyt niissä todella hyvin vaikka ei meinaa aina keskittyäkkään. Dante on leikkisä varsa jonka kanssa saa kyllä olla lujana. Välillä tuntuu kuin se nauraisi hoitajilleen jos se saa vaikka kaadettua heidät tai loiskittua vettä heidän päällensä. Se alkaa hirnumaan kovaan ääneen ja näyttää voitonriemuiselta. Veikeä kaveri sanoisinko.

24.08.2009 kutsu KRJ Grand Prix 3/29
20.09.2009 kutsu KRJ Grand Prix 3/90
21.09.2009 kutsu KRJ Intermediate I 5/50
22.09.2009 kutsu KRJ Kür: Grand Prix 4/50
22.09.2009 kutsu KRJ Kür: Intermediate I 1/50
22.09.2009 kutsu KRJ Grand Prix 3/50
23.09.2009 kutsu KRJ Intermediate I 2/50
23.09.2009 kutsu KRJ Grand Prix 5/50
24.09.2009 kutsu KRJ Intermediate I 7/50
24.09.2009 kutsu KRJ Intermediate I 4/50
24.09.2009 kutsu KRJ Grand Prix 5/50
24.09.2009 kutsu KRJ Grand Prix 4/50
25.09.2009 kutsu KRJ Grand Prix 7/50
25.09.2009 kutsu KRJ Grand Prix 3/50
26.09.2009 kutsu KRJ Grand Prix 7/50
26.09.2009 kutsu KRJ Kür: Intermediate I 2/50
26.09.2009 kutsu KRJ Intermediate I 3/50
26.09.2009 kutsu KRJKür: Intermediate I 3/50
26.09.2009 kutsu KRJ Grand Prix 5/50
27.09.2009 kutsu KRJ Grand Prix 5/50
27.09.2009 kutsu KRJ Grand Prix 4/49
27.09.2009 kutsu KRJ Grand Prix 5/50
27.09.2009 kutsu KRJ Grand Prix 2/47
28.09.2009 kutsu KRJ Grand Prix 3/50
29.09.2009 kutsu KRJ Intermediate I 3/50
29.09.2009 kutsu KRJ Grand Prix 3/90
30.09.2009 kutsu KRJ Vaativa B 2/50
02.10.2009 kutsu KRJ Intermediate II 2/35
01.10.2010 kutsu KRJ Grand Prix 3/50
01.10.2010 kutsu KRJ Intermediate I 3/40
02.10.2010 kutsu KRJ Grand Prix 5/50
06.10.2010 kutsu KRJ Intermediaire I 5/49
10.11.2010 kutsu KRJ Grand Prix 2/36
09.03.2011 kutsu KRJ Grand Prix 3/32
11.03.2011 kutsu KRJ Grand Prix 4/32
11.03.2011 kutsu KRJ Grand Prix 3/33
07.11.2011 kutsu KRJ Grand Prix 1/40
14.11.2011 kutsu KRJ Grand Prix 6/40
18.11.2011 Sanbrook Dressage KRJ Grand Prix - 4/50
15.12.2011 kutsu KRJ Grand Prix 4/100
21.02.2012 kutsu KRJ Grand Prix 5/50
22.02.2012 kutsu KRJ Grand Prix 3/50
23.02.2012 kutsu KRJ Grand Prix 4/67
24.02.2012 kutsu KRJ Grand Prix 3/100
26.02.2012 kutsu KRJ Grand Prix 7/51
01.03.2012 kutsu KRJ Grand Prix 5/50
05.03.2012 Callanley, Intermediate II, 2/30
13.03.2012 kutsu KRJ Intermediate II 7/50



TÄMÄ ON VIRTUAALIHEVONEN